Siirry sisältöön

Riippuluomi eli ptoosi

Raskaiden yläluomien syynä voi olla myös ns. riippuluomi eli ptoosi, joka tarkoittaa yläluomen kohottajalihaksen toiminnan heikentymistä. Riippuluomessa yläluomen luomireuna laskeutuu alaspäin, vaikka yläluomella ei olisikaan ylimääräistä ihopoimua tai rasvakohoumaa sitä painamassa. Riippuluomi voi olla molemminpuolinen tai vain toisen yläluomen vaiva.

Tavallisin syy yläluomen kohottajalihaksen toiminnan heikentymiselle on ikääntyminen. Luomireuna laskeutuu tällöin pikkuhiljaa vuosien kuluessa mustuaisaukon eli pupillin yläreunan päälle näkökentän yläosaa varjostamaan. Tyypillistä on kohottajalihaksen väsyminen iltaa kohti, jolloin alaspäin katsoessa, kuten lukiessa, silmäluomi painuu edelleen alemmas. Potilas joutuu tällöin alkaa nostamaan kulmiaan ja leukaansa kompensoidakseen luomen aiheuttamaa haittaa näkemiselle.

Harvinaisempia syitä riippuluomelle ovat aiempi silmään tai silmäluomiin kohdistunut vamma, aiempi silmäkirurgia tai raju silmäluomen tulehdus. Joskus taustalla voi olla neurologinen sairaus, joka on olennaista selvittää ennen leikkaushoitoon ryhtymistä. Riippuluomi voi olla myös synnynnäinen.

Riippuluomen eli ptoosin korjausleikkaus

Riippuluomi tulee tunnistaa raskaiden yläluomien syynä, koska leikkaustekniikka poikkeaa tavanomaisesta yläluomileikkauksesta. Riippuluomen leikkaustekniikoita on useita. Menetelmä valitaan riippuluomen vaikeusasteen perusteella. Olen perehtynyt riippuluomen eri korjaustekniikoihin, jotta voin käyttää kullekin potilaalle tehokkainta leikkausmenetelmää.

Riippuluomen korjausleikkaus tehdään paikallispuudutuksessa. Leikkaushaava tulee yläluomen luomipoimuun samaan tapaan kuin yläluomileikkauksessa. Vaikka leikkauksessa korjaan ensisijaisesti yläluomen kohottajalihasta, poistan yläluomelta tarvittaessa myös ylimääräistä ihoa, ihonalaiskudoksen rasvaa ja nostan kulmakaaren tasoa. Näin kosmeettinen lopputulos ja symmetria vastakkaiseen yläluomeen verraten on paras mahdollinen. Lopuksi haava suljetaan erittäin ohuella jatkuvalla ompeleella.

Varaamme riippuluomen korjausleikkaukseen aikaa 1,5-2,5 tuntia riippuen leikkausmenetelmästä sekä siitä, onko toimenpide yksi- vai molemminpuolinen. Jos samalla korjataan myös alaluomia, on toimenpide kestoltaan pidempi, n. 3,5 tuntia. ks. Leikkauspäivän kulkuLeikkaukseen valmistautuminen ja Leikkauksen jälkihoito

VARAA AIKA