Siirry sisältöön

Palvelut

tekee silmätautien erikoislääkäri, Outi Hautalahti

Silmäluomien leikkausarvio

Silmäluomien leikkausarviokäynnillä tutkin silmäluomien tilanteen ja ongelmakohdat. Näin voin parhaiten arvioida toimenpiteen tarpeen, syyperusteen (lääketieteellinen/ kosmeettinen) ja toteutustavan yksilöllisesti. Käyn leikkaussuunnitelman, leikkaukseen valmistautumisen ja jälkihoidon yhdessä potilaan kanssa läpi. Valmistautumis- ja jälkihoito-ohjeet sekä toimenpiteen hinnan annan mukaan kirjallisena. Kirjaan mahdolliset perussairaudet, lääkitykset sekä allergiat, joten lääkelista on hyvä olla mukana vastaanotolle tullessa.

Silmälääkärin vastaanotto

Silmälääkärin vastaanottokäynnillä teen näöntarkastuksen, silmänpaineen mittauksen sekä silmän ja silmänpohjan tutkimuksen biomikroskopoiden. Tarvittaessa teen myös silmälasien määrityksen. Mikäli tulet ensimmäistä kertaa vastaanotolleni klinikalleni, otathan mukaasi nykyiset silmälasisi sekä mahdolliset aiemmat silmälääkärikäyntien kertomustekstit.

Kuvakonsultaatio

Kuvakonsultaatio on alustava arvioni leikkaussuunnitelmasta. Kuvakonsultaation perusteella ei välttämättä vielä saada lopullista hoitosuunnitelmaa tehtyä. Alla oleva lomake toimii konsultaation yhteydenottona. Kuvakonsultaation hinta on 50 €. Maksu tapahtuu konsultaation jälkeen laskulla.

Ota kuva silmien korkeudelta suoraan edestä koko kasvot näkyvissä ja katso suoraan kameraa kohti. Pidä otsa mahdollisimman rentona.

Kun olemme vastaanottaneet kuvat ja yhteystietosi, asiakaspalveluvastaavamme on sinuun yhteydessä 2-5 arkipäivän kuluttua soittoajan sopimiseksi.

  • Pudota tiedostot tähän tai
    Max. tiedoston koko: 10 MB.
    • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
    VARAA AIKA